Kokkolan Viinijuhlat järjestetään heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 28.-29.7.2023 Kokkolan tapahtumapuistossa. Viime kesänä kävijäennätyksen tehnyt tapahtuma vahvistaa nyt ohjelmaansa 11 uudella esiintyjällä. Aiemmin julkaistujen artistien lisäksi kahdella lavalla nähdään mm. Alma, Portion Boys, Kuumaa, Samu Haber, Tommi Läntinen, Klamydia, The 69 Eyes, Arppa, Ilta, Kuningasidea sekä Osmo Ikonen. Samalla Kokkolan Viinijuhlat julkaisee päiväkohtaisen ohjelmansa ja kaikki lipputyypit tulevat myyntiin. Aiemmin ohjelmistoon on julkaistu mm. Hurts, Juha Tapio sekä Anna Puu.
Mukana maailmantähti Alma ja UMK-menestyjä Portion Boys
Kokkolan Viinijuhlien lavan valloittaa kansainvälistä suosiota niittänyt Alma, jonka megahittiä Chasing Highs on kuunneltu yli 160 miljoonaa kertaa. Tapahtumapuistossa nähdään myös koko kansan rakastamat UMK-kilpailijat Portion Boys ja Kuumaa. Lisäksi Kokkolaan saapuvat Sunrise Avenue -yhtyeestä soolouralle siirtynyt Samu Haber sekä legendaarinen Tommi Läntinen.
Raskaamman musiikin ystäviä hemmotellaan, kun lavalle astuu pohjanmaalainen punk-ilmiö Klamydia sekä rockin kärkinimi The 69 Eyes. Yksi festivaalin odotetuimmista esiintyjistä on Kokkolasta kotoisin oleva ja suureen suosioon noussut tulokasartisti Arppa. Rauhallista tunnelmaa heinäkuiseen viikonloppuun tuovat Ilta, Kuningasidea sekä Osmo Ikonen.
Lisäksi mukana ovat aiemmin julkaistut artistit; Hurts (UK), Juha Tapio, Anna Puu, Erika Vikman, Happoradio, Viivi sekä Anssi Kela. Lisää artisteja julkaistaan myöhemmin kevään aikana.
Kokkolan Viinijuhlien promoottori Tommi Mäen mukaan festivaali on saavuttanut vahvan aseman Keski-Pohjanmaan maakunnan lippulaivatapahtumana. Myös tulevalle kesälle on onnistuttu kokoamaan laaja musiikillinen ohjelmisto festivaalin kahdelle esiintymislavalle.
“Tänäkin vuonna tapahtuman musiikillista ohjelmaa nähdään kahdella esiintymislavalla. Muutamina mielenkiintoisina nostoina brittiläinen Hurts, joka on nähty mm. Qstockin pääesiintyjänä aikaisempina vuosina, Samu Haberin soolouran ensimmäisen kiertueen keikka sekä vain harvoin kotimaassaan keikkaileva ja kansainvälistä suosiota saavuttanut ALMA. UMK-kilpailussa nähdyt Kuumaa ja Portion Boys tuovat tuoreen vivahteen ohjelmistoon. Olemme myös iloisia saadessamme kokkolalaisen, erittäin kovaa kansallista suosiota parhaillaan nauttivan Arppan mukaan tämänvuotiseen Viinijuhlien ohjelmaan. Lisää artisteja julkaistaan vielä myöhemmin kevään aikana ja luvassa on vielä erittäin kovia vahvistuksia musiikilliseen ohjelmistoon. Myös tapahtuman korkealaatuisen ruoka- ja juomamaailman sekä viinikylän näytteilleasettajat tullaan julkaisemaan myöhemmin kevään aikana”, valaisee Mäki.
Hans Välimäen uudistunut menu kruunaa elämyksen
Tapahtuman Deluxe VIP -asiakkaille on jälleen tarjolla TV:stä tutun Hans Välimäen suunnittelema ja toteuttama menu. Tulevana kesänä Deluxe VIP -asiakkaat pääsevät nauttimaan ranskalaisen kolmen ruokalajin menun, joka sisältää mm. merellisiä makuja, runsaasti kasviksia sekä täyteläisiä liharuokia.
Festivaalin viini- ja ruokakylän myyntipisteet sekä näytteilleasettajat julkaistaan myöhemmin kevään aikana.
Päiväkohtainen ohjelma julki ja kaikki liput myynnissä – Etukampanja voimassa sunnuntaille 19.3.2023 saakka.
Kokkolan Viinijuhlien päiväkohtainen ohjelma on nyt julkaistu ja kaikki lipputyypit ovat myynnissä Lippu.fi:ssä. Sunnuntaihin 19.3.2023 klo 23:59 asti kaikki lipputyypit 10€ alennuksella.
PÄIVÄLIPUT PE TAI LA:
Normaali 79,90€ (ensi viikosta alkaen 89,90€)
VIP 129,90€ (ensi viikosta alkaen 139,90€)
Deluxe VIP 169,90€ (ensi viikosta alkaen 179,90€)
KAHDEN PÄIVÄN LIPUT PE + LA:
Normaali 109,90€ (ensi viikosta alkaen 119,90€)
VIP 189,90€ (ensi viikosta alkaen 199,90€)
Deluxe VIP 249,90€ (ensi viikosta alkaen 259,90€)
Päiväkohtainen julkaistu ohjelmisto / Kokkolan Viinijuhlat 28.-29.7.2023:
PERJANTAI 28.7.
Samu Haber
Anna Puu
ALMA
Erika Vikman
VIIVI
Anssi Kela
Tommi Läntinen
Arppa
Osmo Ikonen
LAUANTAI 29.7.
Hurts (UK)
Juha Tapio
Portion Boys
The 69 Eyes
KUUMAA
Happoradio
Klamydia
Ilta
Kuningasidea